Siis alkoholista? Ehei, ei ole puutetta - tuolla sitä on kaappi pullollaan. Mutta puhua siitä kyllä voisi. Alkoholi - se on sellainen aine, mikä on ainakin mun, perheen, suvun, ystävien, tuttujen ja monien muidenkin elämää jossain vaiheessa jotenkin sivuuttanut, rentouttanut, surustanut, iloistanut, koskettanut, satuttanut... Ja tiedän että moni taistelee sen vallassa tänäkin hetkenä.
Mun suhde alkoholiin on muuttunut elämänaikana moneen otteeseen. Lapsena siihen ei paljoa kiinnittänyt huomiota, vaikka sitä näki ymprillä juotavan useinkin. Kesäisin mummolassa ukki oli selvinpäin vain sunnuntaisin. Mutta ei me lapset siihen niin kiinnitetty huomiota - päinvastoin. Meistä ukki oli mukavampi humalassa, osti karkkia ja antoi rahaa, jutteli hassuja. Ja oli kiva kerätä pulloja pitkin pihoja ja ostaa niillä karkkia kaupasta... muistettiin kaikki ukin pullojemmat; saunan- ja leikkimökin alta löytyi aina pulloja, samoin huussinnurkilta, navetasta, aitan hyllyltä, pihakoivun mättäältä, laiturin alta... Kerrankin vietiin VENEELLINEN pulloja kauppaan! Ja mummo huusi hunajaa kun huomasi meidän tuhlanneen koko 100 markkaa karamelleihin "olisitte ostaneet hedelmiä!!" huusi mummo naama punaisena. Höh, hedelmiä?! Mummo oli aina vähän kireä ja äreä varsinkin ukille, eikä me lapset ymmärretty sitä yhtään. Miksi mummo ei edes hymyillyt kun ukki sillon tällön läpsäytti sitä leikillään takamukselle?
Kotona vanhemmat joi muistaakseni joka viikonloppu. Pahalle haisevat jaffalasit kädessä ne istu katsomassa napakymppiä. Joskus meillä kävi vieraita, aikuiset tanssi jaakko tepon tahdissa ja miehet väänsi kättä. Me lapset saatiin leikkiä ihan rauhassa - eikä edes siitä, kun kirjahylly kaatui lastenhuoneessa, kukaan sanonut mitään! Useina viikonloppuina me oltiin asuntovaunulla ja siellä me lapset jäätiin aina keskenämme nukkumaan asuntovaunuun kun vanhemmat lähti tanssipaikalle tanssimaan. Muistan, että aina välillä isä kävi kurkkaamassa että ollaan tallella. No, tietty oltiin - mihinkäs me sieltä oltais uskallettu lähteä? Oishan siellä voinut vaikka mitä sattua, mutta ei me lapset sellasta ajateltu tai pelätty. Sunnuntaiaamuisin keräännyttiin vanhempien sänkyyn peuhaamaan ja äiti joi vissyä...
Ensimmäiset omat humalat taisin juoda rippikoulukesänä. Isoset osti muutaman kaljan ja muistan kuin hassua oli kun maailma heitti kuperkeikkaa. Tokat humalat ja ekat humalaoksennukset oli varmaan seuraavana talvena. Joskus pyydettiin siskoa tai sen poikaystävää tuomaan meille juomaa kaupasta. Monesti myös varastettiin sitä salaa kaverin vanhemmilta. Meillä oli tapana kerätä ämpäriin tippa sieltä täältä, joka pullosta pieni loraus ja vähän mehua tilalle.. Eikä kukaan huomannut mitään :) Eikä mekään kyllä sitä litkua lopulta pystytty juomaan :)
Muistan että kavereiden mielestä mä olin aina liian selvinpäin ja ne yritti väkisin juottaa mua humalaan. Totta, en mä ikinä tehnyt mitään tyhmää humalassa, enkä edes tuntenut olevani humalassa. Mutta en vain pystynyt juomaan niin paljoa kuin muut - tai tuli oksennus. No, olihan se aina hyvä kun jollain oli "järki" päässä - sillä kyllä niillä reissuilla aina sattui ja tapahtui. Milloin kukakin löi päänsä jonnekin, meinasi lähteä vieraan ihmisen matkaan, sammui tai muuten vaan sähelsi. Mutta me pidettiin toisistamme huolta... ainakin yritettiin!
Ensin käytiin ravintolassa väärennetyllä tai lainatuilla papereilla ja lopulta omakin ikä riitti siihen iloon. Silloin ei mietitty kuinka usein ravintolassa juostiin tai että kuinka monta päivää putkeen juotiin. Muistan että kirjoituksia edeltävänä lukulomanakin saattoi olla ihan normaalia jos baarissa oltiin ke, pe, la ja su... Tai että 2 viikon lomalla Rhodoksella oltiin selvinpäin vain yhtenä iltana! Hei kuka niitä laskee?!
Vielä kauppisaikakin meni siten, että saatoin keskellä viikkoa lähteä baariin, joskus suoriuduin krapulalta koululle - harvemmin en. Mutta nuorempana sitä jaksoi työtkin hoitaa vaikka kesken jäätelönmyynnin pitikin kääntyä oksentamaan jätesäkkiin. Ehtihän sitä nukkua toistekin ja helposti saattoikin nukkua kolmeen iltapäivällä! Pikkuveli sai kipittää ärrälle ostamaan mehujäätelöä ja taas oli parempi olo ja illalla taas mentiin :)
Kaikki muuttui kun aloin odottamaan Jesperiä. Muistan, että kun kerroin mun isälle olevani raskaana se tokas jotakin että "tiedäthän, että sitten et voi juoda". Höh, hieman loukkasi. Tottakai tiesin, eikä se ollut mulle mikään ongelma - ei edes tehnyt mieli! Suurempi ongelma oli Jesperin isän juominen. Sitä sai odotella reissuista kotiin ja huolehtia ja pelätä koska se satuttaa itseään, jotain toista tai mua? Ja tietty Jesperin synnyttyä join minäkin sillon tällöin ja usein joka viikonloppu. Mutta heti tein selväksi itselleni, että lapsen nähden en juo tai jos juon, niin lapsesta pitää olla huolehtimassa joku muu kuin minä! Ja tämä koski niin saunakaljojakin tai ruokaoluita - tai no, onkai joskus poikkeuksiakin ollut, mutta pääsääntöisesti olen siihen pyrkinyt, että minun lasten ei tarvitse huolehtia humalaisista vanhemmistaan.
Suurin syy eroon olikin lopulta alkoholi tai ainakin olisin voinut kuvitella yhteisen elämän olevan hyvin erilaista, jos suhde alkoholiin olisi ollut terveempi. Mutta eikai sekään olisi kaikkea muuttanut, mutta paljon. Eron jälkeen tietty oli hieman hankala vahtia mitä Jesper isänsä luona joutui kokemaan ja monesti siihen valitettavasti jouduinkin puuttumaan - - mutta eihän sitä toisen elämää voi muuttaa tai päättää. Jokainen täällä itse omat sivunsa kirjoittaa ja tällä kertaa ne kirjoitettiin niin kuin kirjoitettiin...
Tänä päivänä kun juon, on todellakin taakse jäänyttä ne ajat, että viina ei päähän nousisi tai että viimeiseen asti huolehtisin muista. Minä kun otan, niin silloin pidetään hauskaa ja menossa saattaa hävitä niin takki, laukku kuin itse rouva Mononekin :) Mutta se mikä monia varmaan tänä päivänä yllättää - on se, että esimerkiksi tänä vuonna olen juonut vain kerran alkoholia. Tai viime vuonna kaksi tai kolme kertaa. Moni varmaan ajattelee, että tarkoitan sillä humalatilaa... mutta ei-ei. Ei meillä lapset ole nähneet meidän juovan ikinä (jos ei lasketa muutamaa punaviinilasia viime kesänä häissä), ei me juoda ikinä saunaoluita tai oteta viikonlopun kunniaksi siidereitä tai ruoan kanssa viiniä. Ei vain kuulu meidän perheen tapoihin, eikä edes siis tekisi mieli. Kyse ei suinkaan ole siitä, että me lasiin syljettäisiin. Heh, ei todellakaan - mutta meillä nyt vaan on sellainen periaate tai tapa tai vakaamus (miksikä sitä nyt sitten voisi sanoakaan) että jos ja kun otetaan niin otetaan kunnolla ja että arjesta on mukavampi nauttia selvinpäin :D
Monesti tulee kiusallisia tilanteita kun joutuu väkisin kieltäytymään tarjotusta oluesta, kun yksin kertaisesti ei maistu niin ei maistu - ja sitä ei monesti ihminen, joka voi oluen silloin tällöin juoda omaksi ilokseen, ymmärrä. Mutta enhän minäkään pakota ketään meillä juomaan coca-colaa?
Tarkoitus oli puhua alkoholista ja alkoholismin määritelmästä, mutta tekstistä tulikin muistelo ja täysin erilainen kun sitä etukäteen suunnittelin :) niinhän se tuppaa aina menemään, sormet kirjoittaa jotain ihan muuta kuin etukäteen pään kanssa oli sovittu!
Miten siis alkoholismi määritellään? Onko suurempaa alkoholismia se, jos silloin kun juon niin juon sitä humaltuakseni - vai se, että rentoutuakseni tai arkeani jaksaakseni otan muutaman oluen siitä varsinaisesti humaltumatta? Jos ajatellaan esimerkiksi, että joku käy ravintolassa joka perjantai ja juo ns. persukset olalle, mutta muuten ei alkoholiin koske. Ja toinen taasen juo tämän saman alkoholimäärän pitkin viikkoa lipitellen. Kumpiko pahempi jos valita pitäisi?
Hatunnosto isälleni, joka tänäpäivänä on ns. absolutisti sekä mummolleni joka jaksoi ukkia kaikki ne vuodet! Ja tsemppihalitus niille, jotka toistavat omien vanhempiensa virheitä ja taistelevat kuningasalkoholin kanssa tälläkin hetkellä päivittäin *hali*
Muistakaa että riittävän arkinen arki tekee juhlasta juhlan - joten nauttikaa arjesta arkena ja juhlasta juhlana!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti