Elämän sillisalaattia

Tästä päivästä ei tullu sen kuivempi kun eilinenkään. Hetken jo luulin olotilan normalisoituneen, mutta eikös illalla taas pitänyt vetistellä ja murehtia. Voi kun joku täysin ulkopuolinen sanois mulle, että miks mä teen ja ajattelen näin ja miks mä oon tämmönen. Niin ja että mitä mun pitäis nyt tehdä - miellyttää muita vai itseäni? Pitäiskö mun tehdä näille ahdistuksille jotain, odottaa että ne menee ohi vai yrittää löytää joku kultainen keskitie? Ja vaikka mä olenkin täysin yksin tässä pääkopassani, niin kaikki päätökset mitä mä elämässäni teen vaikuttaa niin monen muunkin elämään. Aivan liian suuri vastuu. Helpointa olisi vain olla ja opetella elämään näillä eväillä mitä mulla nyt on. Mutta kun mä en osaa. Tai en halua.
Miks mä en osaa nauttia siitä mitä mulla on ja tästä ihanasta keväästä ja tulevasta kesästä? Saan olla lasten kanssa kotona, ilman työhuolia, ilman kaupungin hulinaa, ilman yksinäisyyttä - - ja silti mä kaipaan niitä. Mä haluun kaikkea sitä mitä mulla joskus on ollut ja mistä mä olen halunnut eroon. Ja mä haluan eroon kaikesta mitä mulla nyt on, siitä kaikesta mitä mä oon joskus halunnut - kovemmin kun mitään muuta. Ja samalla mä haluan niitä kaikkia, yhtäaikaa ja erikseen... Siis tää mun elämä on ihan yhtä stanan kärrynpyörää ja sillisalaattia!
Ja nyt jos joku läheinen lukee tätä tekstiä ja ihmettelee, että mikä sitä Kikkaa nyt vaivaa. Niin nou hätä! Tää on ihan normaalia meikäläistä - tervetuloa pääni sisään :) Ei oo mitään isoa hätää. Ei, en ole raahaamassa perhettäni mukanani Afrikkaan tekemään vapaaehtoistyötä. Niin ja ei, ei meillä riidellä kotona. Teron ja mun välit on ihan kunnossa. Ja ehei, ei olla myymässä asuntoa ja muuttamassa Helsinkiin. Ja heh, en myöskään ole menossa sukupuolenvaihdosleikkaukseen, vaikka niitä palleja aina välillä kaipailenkin. Ei siis kai mitään vakavaa - se on vaan mun oma pikku pääni kun temppuilee ja tökkii :) Ainainen opiskelijaminä itseäni opiskelemassa...