Ennen muistin unet paljon selvemmin aamuisin kun nykyään. Mullahan oli Unnan syntymän jälkeen puolen vuoden aika, jollon unia en öisin ehtinyt nähdä ollenkaan. En vaan kerennyt nukahtaa niin sikeään uneen... Ja joskus parikymppisenä en saanut unta ollenkaan jos pikkasenkin valo pilkahti jostain verhon raosta tai jos kello tikitti liian lujaa. Nykyään ei mitn onglm! Kyllä mä vieläkin joudun unta "tekemään" varmaan noin 20-30min, mutta ei siihen valot tai kellon tikitykset vaikuta.
Niin asiaan... Viime yönä näin hassua unta. Unessa olin kahdessa eri roolissa, mutta molemmissa rooleissa olin omana itsenäni. Odottelin itseäni sekä ystävääni ryyppyreissulta kotiin palaavaksi :) Juu-u, hassua oli nähdä itsensä miltei konttauskunnossa tulevan ovesta sisään, söperrellen ja hoiperrellen. Heh, ja tapani mukaan - mitään en illasta muistanut ja laukku oli kadoksissa! Huvittavaa oli nähdä itsensä kahdessa eri roolissa, a) vastaanottajan tuomitseva häpeä sekä b) känninen nolo selittäjä. Siinä sitä sitten kuuntelin kun tämä hoiperteleva, nöyrä minä selitteli tälle toiselle tomeralle ja ojentavalle minälle. Oikein itsekseenpuhelua parhaimmillaan!
Mutta näinhän se menee. Itsehän tässä elämässä olen itseni pahin tuomitsija ja jos en kykene itse olemaan itselleni rehellinen, nöyrä, suvaitseva, tuomitseva, salliva, huolehtiva jne - niin en voi sitä olla muillekaan.
Mutta kaksi minää. Huh. Siinä sitä vasta olisikin kestämistä kun ei tämän yhdenkään minän kanssa meinaa kelkassa pysyä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti