Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut.
Ja työni tehnyt, lapsenikin kasvattanut.
Luokseni tulkaa.
Katsokaa, että kaunis oon, huuleni punatkaa.
Ja jotain punaista, päälleni pukekaa.
Niin matka voi alkaa.
Minä ja Hän, tiedän sen.
Meillä on sielu yhteinen.
Minä ja Hän, tiedän sen.
Meillä on elämä ikuinen.
Kohtaammeko eessä kuulun katedraalin.
Venäjän maalla, niin kuin kohdattiin ennenkin.
Onko hän siellä?
Lontoon metrossako käy viereeni istumaan.
Vai käveleekö mua vastaan matkalla Syyriaan.
Tomuisella tiellä?
Minä ja Hän, tiedän sen.
Meillä on sielu yhteinen.
Minä ja Hän, tiedän sen.
Meillä on elämä ikuinen.
Olkoon silloin lintu tai lapsi.
Mä tunnistan.
Hänet rakkaakseni, vaikka silmäni ummistan.
Se tahto on Herran.
Tietäkää, että tulee se päivä jolloin nään.
Hänet edessäin.
Vaikka joutuisin etsimään vuosituhannet vielä.
Tiedän sen.
Meillä on sielu yhteinen.
Minä ja Hän, tiedän sen.
Meillä on elämä ikuinen.
Minä ja Hän, tiedän sen.
Minä ja Hän, tiedän sen.
[Minä ja Hän / Jenni Vartiainen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti