Maailma jossa mikään ei ole mahdotonta!

Heitettäkääpä hetkeks kaikki omat ajatukset maailmankaikkeudesta ja elämästä yleensäkin sivuun ja leikitelkää hetki ”no miksei se voisi olla noinkin?”-ajatuksella. Antakaa itsellenne lupa hetken ajatella tätä kaikkeutta lapsenomaisin satumaisin silmin ja ajatuksin – maailma, jossa mikään ei ole mahdotonta! Ei ajatella syntymää alkuna, eikä kuolemaa loppuna. Ei minua minuna, eikä sinua sinuna. Ei olla fyysisesti läsnä ollenkaan, vaan irtaudutaan kehostamme ja noustaan korkeammalle tasolle, pois tästä todellisuudesta kohti jotain kauniimpaa ja kirkkaampaa. Ollaan ihan vaan värejä, valoja, ajatuksia, tunteita – pelkkiä tuulenvireitä ilmassa, veden pyörteitä merellä ja säröttömiä puhtaita sointuja.

Ajatelkaapa, jos olisikin olemassa tätä maailmaa isompi kokonaisuus. Maailma, jossa ei oltaisi fyysisesti läsnä ollenkaan. Maailma, jossa sillä miltä me näytetään, mitä me omistetaan tai ollaan saavutettu – ei olisi mitään merkitystä. Maailma, jossa me olisimme pelkkiä värejä, valoja, ajatuksia ja tunteita. Jossa ainoana tavoitteena olisi saada itsestään fyysisen olomuodon sijaan henkinen – kauniin värinen, kirkas ja valmis.
Siellä maailmassa jokainen haluaisi olla likaisen ja ruman värin sijaan puhdas ja kaunis. Himmeät valot kurottaisivat kohti kirkasta. Suru vaihtuisi iloksi. Rumia ajatuksia ei olisi, olisi vain kauniita, puhtaita ja selkeitä ajatuksia. Ja tunteet olisivat lämpimiä, rakkauden täyteisiä, välittäviä ja aitoja.

Tämä kuvittelemamme henkimaailma olisi se oikea aito todellisuus – ja tämä tämänhetkinen maallinen maailmamme pelkkä henkimaailman pelikenttä. Kenttä, jossa oppisimme omista ja toisten virheistä henkisyyttä ja oikeaa aitoa välittämistä. Peli josta jokainen haluaa suoriutua voittajana – mutta kisa, jossa kisaisimme vain itseämme vastaan. Panoksena oma elämä. Oma, ei kenenkään muun.
Jokaisella tässä pelissä pelaavalla olisi omat ongelmansa, eli tehtävänsä joista tulisi suoriutua voittajana ennen kuin voisi siirtyä uudelle korkeammalle ja puhtaammalle tasolle. Joillain tehtävänä voisi olla vaikka väkivaltaisuus, riippuvuus, ahdistuneisuus, pelkotilat, ahneus, itsekkyys, itsetuhoisuus… siis ihan mitä tahansa. Suoriutuakseen näistä tehtävistä ja ongelmista tulisi kehittyä henkisesti ja voittaa omat heikkoutensa.

Moni pelaaja suorittaisi tehtävän loistavasti ja tulisi uudestaan pelaamaan uusien haasteiden kanssa. Kunnes lopulta oma väri olisi kaunis ja mieli kirkas.
Osa pelaajista tajuaisi voitonavaimet jo alkumetreillä, osa vasta pelin jo hipoessa loppuaan. Osa ei koskaan. Joukkoon mahtuisi varmasti myös niitä pelaajia, jotka yrittäisi suoriutua pelistä elämällä muiden tahtojen mukaan, tajuamatta että tarkoitus on elää omaa elämää - ei muiden.
Moni pelaaja luovuttaisi kesken pelin. Ymmärtämättä, että joutuu tulemaan saman haasteen kanssa pelaamaan aina uudestaan ja uudestaan. Tajuamatta, että tästä pelistä ei pääse pois luovuttamalla, vaan ainoastaan voittamalla.

Ja vaikka täällä jokainen pelaisikin omaa peliään, niin lopulta tästäkin maailmasta tulisi tuon henkimaailman kaltainen. Maailma jossa ei oltaisi pahoittamassa toisia, eikä tekemässä itselleen pahaa. Ei ajateltaisi pahoja ajatuksia, ei katkeroiduttaisi, ei surtaisi. Mieli täyttyisi lämpimistä ja iloisista ajatuksista. Kaikki välittäisivät ja rakastaisivat toisiaan ja itseään. Elämä olisi täydellistä!

Jos henkimaailma, itsensä henkisesti kehittäminen ja tämä pelikenttä olisivat tosiaan totta, niin mikä olisi minun tehtäväni? Miksi minä olen täällä? Sitä minä en tiedä. Tiedän, että olen kokenut paljon. Nähnyt paljon. Yhtä usein oon varmaan hävinnyt kuin voittanutkin taisteluissa itseäni vastaan. Tiedostan kyllä oman kehityksen vuosien varrella, mutta tiedostan myös rikkoneeni itseäni turhaan ja liikaa. Ehkä haasteeni ovat jo takana tai sitten vasta edessä? Mutta en halua tietää sitä nyt.. Peli on vielä kesken ja vaikka olisinkin jo suorittanut tehtäväni, niin aina voin kehittyä ihmisenä lisää. Tämä on minun pelini, minun elämäni, enkä halua suoriutua siitä huijaamalla vaan voittajana!