Ihanaa huomata, että kaiken oman pään sisällä myllertävän kaaoksen keskellä osaan myös hymyillä pienille asioille. Vaikka onkin vaikeaa olla, niin pystyn silti välillä pienenpienen hetken olemaan oma typerä hupsu itseni. Valehteleminen tai ylipäänsä valkoistenvalheiden lipsauttaminen ei oo ikinä ollu mun juttu, mutta nyt huomaan tilanteita peipatakseni sortuvani niihin useammin kuin olisin odottanut. Tämä välivaihe ja asioiden etenemisen odottaminen on niin kurjaa, että haluaisin vain olla omassa rauhassa ja toivoa, että kaikki menee parhain päin. Antanette siis anteeksi poissaolevuuteni ja sulkeutuneisuuteni. Tässä vaiheessa haluan vain pitää paljon asioita sisälläni, niin kauan kunnes on jotain konkreettista kerrottavaa. Ehtiihän sen kissan nostaa pöydälle myöhemminkin...
Tänään siis hymyilytti monikin asia. Ensinnäkin tiedän olevani maailman paras äiti lapsilleni ja silti huomaan olevani todella huono siinä :) Niinkuin äsken kauppareissulle lähtiessä, olisihan mun pitänyt huolehtia lapsille edes välipalat kotona ennen lähtöä, eikä lähteä aamupalan voimalla enää iltapäivällä liikenteeseen. Välillä vaan on niin vaikea muistaa, että joku muu voi tarvita useamman aterian päivässä kuin minä itse... No, onneksi Kira osasi valittaa huonoaoloa ja tärinää ennen kuin ehdittiin kauppaan sisään ja käytiin sitten hesesessä paikkaamassa ateriavajetta. Tekihän se ihan hyvää mullekin!
Niin ja sitten hymyilytti vanha pappa pienen pienessa autossaan. Se vain oli niin älyttömän suloinen, että teki mieli mennä halaamaan. Tuli mieleen tuossa lähellä olevassa talossa asuva pappa. Kerran vaan olisi niin paljon tehnyt mieli mennä juttelemaan - mutta kun oltiin niin uusia vielä täällä seudulla, niin en vaan kehdannut. Ja vieläkin hieman harmittaa. Mummot ja papat on vaan niin mukavia :)
Ja sitten nauratti ajaa Nissan Serenalla Nissan Vanetten perässä (sama kori ko. autoissa). Hymyilin siinä itsekseni ja mietin kiramaisesti, että onkohan nää autot nyt rakastunu? Ja tuli mieleen kohtaaminen Lohjalaisella huoltoasemalla kun menin Nissan Micraani tankkaamaan ja viereisellä tankilla parikymppinen sälli tankkasi omaa täysin saman merkkistä ja mallista ja vielä väristäkin autoaan ja pakkohan siihen oli heittää huonoa "aika hieno auto sulla.."-smooltolkkia... :)
Niin ja unohtamatta hymyä joka irtosi kun annoin taas lapsille selityksienselityksen, kun en jaksanut vääntää muutakaan... Kira nimittäin näki kun solttupoika meni Prismaan sisään ja kysyi multa että "miks toi vihreepukunen menee tonne?". Luonnollisesti siis ihmetteli, että mitä sotilas tekee kaupassa kun sen pitäisi varuskunnassa olla. Enhän mä jaksanut antaa sille normaalia tylsää selitystä - vaan totesin "ehkä se on kyllästynyt käyttämään vihreitä vaatteita ja menee ostamaan vaikka sinisiä!" ja hih, koin suurta tyydytystä omasta nokkeluudestani :) Ja ihan jouduin nauramaan ääneen kun Kira lähti juttuun mukaan ja jatkoi "ehkä se menee nyt metsästä taivaalle!"
Niin ja naurattaa myös Kissu, joka taitaa alkuperäisen nimensä (Prinsessa) mukaan olla sittenkin aikamoinen prinsessa. Sillä heti sadesään koittaessa neiti naukuukin oven takana - viikon se ehtikin reissussaan viettää :)
Ja jos Kissusta hymyä, niin irtoaa sitä myös Lulusta. Joka oli äsken karannut naapuriin ihan sisälle asti... Noloa, mutta naurattaa silti. Reppanalla kun oli vielä himapaita päällä!! Oli naapurin lapsissa aiheuttanut hämmästystä, että kuka on tämä sisällä juokseva koira jolla on t-paita päällä? Onneksi olivat koiraihmisiä, niin ymmärsivät meidän vallatonta pikkuneitiä. Mä en vaan ymmärrä mistä ihmeestä se aina itsensä kaivaa aidan läpi? :)
Pienen pienet hymyä tuottavat asiat, tekee elämästä elämisen arvoista. Jos itku on elämän suola ja hymy sokeri, niin nauru ja onni lienee itse elämä? Sitä onnea ja naurua tavoitellessa lienee tyytyminen suolaan ja sokeriin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti