Puukkoja, puukkoja, puukkoja - tahtoo suukkoja!

Pakko päivättää tämä sairaskertomus loppuun asti, kun kerta olen sen aloittanut...
Sunnuntaina en saanut tytöille lapsenvahtia enkä uskaltanut jättää niitä kotiin Jesperinkään hoiviin, joten otin tytöt mukaan Peijakseen. Systeri onneks heitti mua autolla, eli ei sentäs bussilla tarvinnu mennä! Niin ja systeri myös otti nuorimmaisen huostaansa siks aikaa ja sisätautiosastolle tarttes mukana roudata vaan Kira ja Telma! Ihan jees, äitee istuu tiputukses ja tytöt syö tikkarii ja leikkii hippaa vieres :D

Maanantaina oli ehkä tähän asti rankin sairalomapäivä. Väsymys alko tuntumaan jo koko kehossa ja jalka oli todella oudon tuntuinen... särkkärin voimilla raahauduin huoltoasemalle hakemaan ruokaa ja itkin koko paluumatkan. Vaikka jalkaa ei varsinaisesti sattunut, mutta se puutui ja kihelmöi oudosti. Väsytti ja koko systeemi otti päähän ja olo tuntui todella pieneltä ja yksinäiseltä - tässä sitä vaan taaperretaan sairaana hakemaan lapsille ruokaa, eikä KUKAAN välitä ja tarjoa apua.
Iltatiputukselle onneks sain faijan katsomaan lapsia ja systerin seuraks, joten ei tarvinnut siellä enää itkeä kurjuuttaan ja yksinäisyyttään :) ja sain vielä hoitajankin sympatiat puolelleni kera rullallisen kuivaa tarrasidettä - kun kerroin lapsikatraasta ja astiapesukoneettomuudesta - -

Tiistaina olikin sitten jännät paikat. Tuo luvattu "työkykyisyyspäivä". Paskat! Jalka oli aamulla kipeämpi kuin ikinä! Ilman faijan apua (ja burana600:sta), en olis ikinä saanut lapsia tarhaan. Ja kun tarhalta kotiin pääsin kaaduin sänkyyn ja nukuin iltapäivään asti. Kaikki väsymys kertalevolla pois :) Ja olo oli illalla mitä pirtein!
Ilta-antibiootilla hoitaja halusi mitata kuumeeni ja totesin, että aivan turhaa touhua, EI ole kuumetta... öö... 37,5... okei :) oli sittenkin, siihen oli vaan jo niin tottunut!
Vasempaan käteen laitettu tippa ei TIETENKÄÄN enää toiminut, vaan piti uhrata vielä viimeiselle tipalle oikeakin käsi ja toki vasta toisella yrittämällä neula saatiin menemään suoneen. Au-au!

Tulehdusarvot oli laskeneet 62:sta 12:ta. Eli selkeästi paranemaan päin! Lääkäri tosin päätti viimetingassa, että polvea pitääkin avata ja märkä päästää sieltä ulos.. ei vaan osannut päättää, että neulalla vai puukolla? Autz, molempi paha... *hrrrrr*
Päätyi lopulta puukkoon ja pyysi hoitajilta silmäsuojia.. mitäh? roiskuuko se niin pahasti??? Ei kuulema, mutta JOS roiskuu niin on ilkeetä kun menee silmään.. Oookei.. Totesi vielä, että puuduttaminen on turhaa kun on polvi kyseessä ja veti sitten pelkkää jääspraytä ja viilsi auki.. useaan kertaan ja vielä vähän ja vielä vähän.. AU-AU-AU!
Hoitaja kyseli tuntuuko pahalta kun EN näytä siltä? Täh? Miltä mun pitäis näyttää, eikö se riitä että puree posken rikki, irvistää ja jännittää koko kropan kovaksi ja sanoo "AU!"??
Polvea tyhjäksi puristellessa ja painellessa lääkäri sitten myönsi virheensä, että tässä vaiheessa se puudutus ois kyllä ollu sittenkin ihan hyvä olla olemassa. Nii-in. Turha sitä enää on jauhaa. Meni jo!
Niin ja muisti vielä peroksidilla ja suolaliuoksella huuhdellessa mainita, että nyt kirvelee kun EI ole sitä puudutustakaan. Prkl..
MUTTA, jäin henkiin!!! Jalka siteeseen, resepti suunkautta otettavalle antibiootille (kaks kuuria putkeen..) mukaan, 10 päivää saikkua ja eikun kotiin lepäämään! Kikka kiittää!